Auta yrittäjää ostamaan

#kasvattamo #ideatliikkuu #liikettäideoihin #viestintä #mainos #markkinointi #konsultointi

Kirjoitin ja julkaisin tämän alunperin reilu vuosi sitten. Mitä mieltä olet, kuinka paljon maailma on muuttunut reilussa vuodessa?

Vuonna 2016, enintään neljän hengen yrityksiä oli Suomessa Tilastokeskuksen mukaan 318 375. Olen vuosien saatossa ollut joko itse käynnistämässä tai auttamassa alkuun useita mikroyrityksiä. Harva noin iso kohderyhmä on ollut niin alipalveltu, kuin aloittavat yritykset.

Mikroyrityksen perustamiseen ja sen toimintaan liittyy monen muun välttämättömyyden lisäksi puhelinpalvelut. Asian ollessa aina lähellä sydäntäni, tein jälleen testin ja tutkin miten palvelut ovat kehittyneet siitä, kun viimeksi olin niiden kanssa tekemisissä. Ovat kehittyneet, mutta hämmästyttävän vähän.

Kokeilin voinko ostaa suoraan verkosta kahden hengen mikroyritykselle minkä tahansa, sekä yritykselle että asiakkaille mahdollisimman edullisen yritysnumeron ja henkilökohtaiset matkapuhelinliittymät muutamalla fiksulla lisäpalvelulla. Lisäpalveluina älykäs soitonsiirto yrityksen numerosta henkilökohtaisiin liittymiin, joka osaa muuttaa soitonsiirtoja tai kytkeä vastaajan henkilöiden tavoitettavuuden mukaan reaaliajassa. Lisäksi muita palveluja kuten mobiilivarmenne ja erillinen lasku henkilön omista palveluostoksista.

Ennakko-odotukseni oli, että pystyisin ostamaan yrityksen puolesta tuon aika yksinkertaisen kokonaisuuden suoraan verkkokaupasta tai vastaavasta, klikkaamalla vaihtoehdot, näkemällä valintojen mukaisen hinnan prosessin edetessä ja lopuksi nimenkirjoitusoikeuden omaava henkilö voisi sen hyväksyä.

Ei onnistu.

Siis vuonna 2018, kun Digitaalisuus on jo äidinmaidossa, ilman yhteyksiä ei normaali ihminen tai mikään yritys pärjää ja joidenkin mielestä maailmaa ohjaa kohta robotit tekoälyineen. Ei onnistu.

Pystyn ostamaan erillisinä hankintoina liittymiä, laitteita, nettiyhteyksiä ja joitakin palveluja, mutta se ei ole sellaista palvelua, jota odotin.

Peliteollisuus osaa palvella ja opettaa uusia asiakkaita ostamaan. Lähes jokaisen pelin alussa on nykyään tutorial, jossa uusi pelaaja opetetaan pelaamaan ja mikä tärkeintä, ostamaan.

Annan ilmaisen vinkin, millä mikä tahansa teleoperaattori pääsee koukuttamaan noin 318 375 mikroyritysasiakasta. Markkinarako on selvästi avoin myös uusille haastajille.

Tehkää yrittäjille tutorial.

Tutorial, joka ohjaa uutta yrittäjää läpi koko ostoprosessin, kysyy ja kyseenalaistaa, neuvoo, antaa järkevimmät vaihtoehdot, näyttää jatkuvasti kokonaishinnan tutorialin edetessä ja lopulta kilauttaa kassaa. Mikäli haluat olla edelläkävijä, voit tehdä yrittäjille ihan oman botin.

Auttakaa yrittäjää ostamaan.

Ole hyvä, idea on vapaasti käytettävissäsi. Kasvattamosta saat halutessasi apua ja lisätietoa ideasta.

Laitamme ideat liikkeelle – Kasvattamo

Lue lisää kirjoituksiamme.