Leivänpaahdin isältä pojalle.

#kasvattamo #ideatliikkuu #liikettäideoihin #viestintä #mainos #markkinointi #konsultointi

Nykypäivän käyttötavarat eivät kestä. Pesukoneet, leivänpaahtimet, läppärit ja televisiot hajoavat usein suhteellisen lyhyen käyttöajan päätteeksi ja niiden korjaamisesta on tehty, ellei nyt mahdotonta, niin ainakin hankalaa ja eritoten kallista.

Aivan kuin kodinkoneet ja elektroniikka olisi ohjelmoitu hajoamaan. Vähintäänkin on niin, ettei käytettyjä materiaaleja ole suunniteltu kestämään isältä pojalle. Suunnittelu saattaa siis olla huippuluokkaa, mutta koska tavoite on myydä mahdollisimman paljon, on käyttöikä optimoitu dollarinkuvat silmissä. Tuloksena on tyytymättömiä, lannistettuja asiakkaita, jotka pakon edessä ostavat uutta.

Mutta voisiko olla toisin? Nyt kun kestävä kehitys on nostanut päätään ja ihmiset ovat yhä valmiimpia hyppäämään pois yltiöpäisen kuluttamisen oravanpyörästä, voisiko tuohon saumaan iskeä uudenlaisella konseptilla? Ei siis ainoastaan uudella tuotemerkillä tai tuotantolinjalla, joka valmistaisi kestävistä materiaaleista vuosikymmeniksi kestämään suunniteltuja koneita ja laitteita, vaan aivan uudella tavalla ajatella konsepti peruslähtökohdista käsin.

Olisipa siis valmistaja, joka suunnittelisi ja tuottaisi peruskomponentteja, niin toimintavarmoja, että ne kestäisivät happohyökkäykset ja ydinlaskeumat. Komponentteja, siis saranoita, hihnoja, ketjuja ja pultteja, mutta myös niistä koottuja pomminvarmoja sähkömoottoreita, lauhduttimia, kompressoreita ja sen sellaisia. Siis komponentteja ja laitteita, joita Nasan voisi kuvitella asentavan avaruussukkuloihinsa.

Tuotevalikoima olisi huolella laadittu poikkileikkaus merkittävimmistä ihmiselle tarpeellisten koneiden ja laitteiden tarvitsemista osista. Vähän samaan tapaan kuin Lego Technic -sarja koostuu rajatusta määrästä komponentteja, joiden avulla kuitenkin voidaan rakentaa lähes mitä tahansa: on mekaniikkaa, hydrauliikkaa ja sähköä – ja kaikki toimii idioottivarmasti.

Näistä elementeistä sertifioidut valmistajat valmistaisivat sitten kulutustavaroita, joita asiakas voisi hankkia levollisin mielin. Hinta saisi olla kolminkertainen parhaisiinkin nykyisiin valmistajiin nähden – ei haittaisi. Tiedostava ja fiksu asiakaskunta olisi jo valmiina. Laitteiden arvo pysyisi, jälkimarkkinat olisivat taattuja ja tulevat sukupolvet hieman kiitollisempia.

Brändi voisi olla vaikkapa Amplius tai Aeterna.

Lue lisää kirjoituksiamme.